keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Rally-tokon piirimestaruus ja sm-kisat

Ollaan oltu parissa rallykisassa.19.7 e-p piirimestaruus kisat ja 19.8. rally sm-kisat.

Etelä-Pohjanmaan piirimestaruus kisassa osallistuin molempien kanssa.Tuomarina oli Tytti Lintenhofer.Radat oli kivat ei mitkään vaikeat:DEnsiksi oli alo-luokan vuoro.Ekana ennen meidän vuoroa heitin Jillalle palloa,ettei menisi liian korkeessa vireessä radalle.Jilla osasi hyvin,mutta mä en:DMä tein ne virheet.Pujottelussa aloitin väärinpäin mietinkin pujottelun lopussa,että tulin ihan erilailla pois mitä radalla tutustuessa:DEnkä tietenkään uusinut..Tuomarin kommentti,hieno seuraaminen,taitava koirakkoa ja hihnankäyttö tosi hyvä:)Kerrankin niin päin,että ei ollut kireällä yhtäkään kertaa..Jilla sai hyväksytyn tuloksen pist.90 ja TP:)Palkintojen jaossa tuomari sanoi,parhain tottelevaisuus osuus koirakolla,mutta ohjaaja kämmäsi:DOlin ihan yllättynyt,että meidän nimi sanottiin ja saatiin tuomaripalkinnon:)Jillan suorituksesta ei ole videota.

Jirin vuoro.Rata ei ollut mikään vaikea..Ittelle mielessään muista pujotella oikein ja muista laittaa lopuksi hihna:DJirillä oli hyvä suoritus,mutta en ollut tyytyväinen pujotteluun Jiri lähti seuraamisesta liian kauaksi musta,että mun piti sanoa uudestaan seuraa käsky.5 kyltillä Jiri istui niin siitä 10 en itte huomannut,että istui niin en uusinut.Toinen virhe oli 12 kyltillä.Seisominen,kun kiersin Jirin niin lähdin heti liikkeelle enkä pysähtynyt:DRadalla tutustuessa muistuttelin,että muista pysähtyä en muistanut enää!Joskus muullonkin on samallalaila käynyt.Tuomarin kommentti:erinomainen suoritus,erittäin osaava koirakko.10-virheet ohjaajan virheitä!Koirat osaa,mutta mä en.Jirille siis hyväksytty tulos,pist.79
Ja meidän joukkue oli Etelä-Pohjanmaan piirimestari:)





Sm-kisat,jotka oli 19.8.2017 Seinäjoella.Kerrankin oli lähellä näin isot kisat:)Meidän joukkue oli varalla,jos joku joukkue peruu niin päästään mukaan..Sillai ei oltu treenattu yhtään,kun ei tullut viestiä,että päästäisiin mukaan..No sillä viikolla,kun kisat oli niin saatiin tietää keskiviikkona,että päästiin mukaan:DEi muutakun äkkiä alkaa treenaamaan.
Ekana oli Jillan vuoro aamulla.Tuomarina Fiia-Maria Kivioja.Meidän tekeminen oli mun mielestä tahmeaa tai sitten luulin vaan..Kun itteä jännitti ja mietitytti ku ei oltu treenattu ja varsinkaan häiriössä.Virheitä tuli liikaa tai siis molemmat teki..Istumisessa ja kierrä koira ympäri kyltillä..Jilla jäi istumaan aika kauaksi,mietin mielessään uusinko,no en en uusinut,mitä tekee Jilla liikkuu istumisessa ja on vinossa niin tuli tupla istuminen!!No jatkoin vaan matkaa niin siitä -20.No seuraavalla kyltillä koira eteen kolme askelta taakse..Eka askel liian lyhyt!!;/Enkä taaskaan uusinut,siitä -10:/ Ja 2 kyltillä tvä ja 11 kyltillä kont..Eli ei saatu tulosta vaan 68pist.Harmitti vähän kun niin pienestä jäi kiinni:/Sitten kun näin videon meidän tekemisestä niin olihan meidän suoritus hyvä:)Tuomarin kommentti:osaava koirakko,kiva kontakti ja hyvää yhteistyötä.
Jillan kuvat.Marika Vähämaa


Jirin vuoro oli aamupäivällä.Jiri oli vähän turhan ylikierroksella,että vähän tuli ääntä.Mutta muuten Jiri meni hyvin:)11 kyltillä vino,varmasti perusasento,9 kyltillä,kerrankin uusin,enkä miettinyt uusinko..Eli koira eteen ja oikealta sivulle istu.No mitä tekee Jiri menee heti vasemmalle ja istuu!Jiri ei kuunnellut.14 kyltillä otin liian lyhyen askeleen -10.Jirille avo hyväksytty tulos,pist.83 ja RTK2:)Tuomarin kommentti:upea seuraminen.Oon tosi tyytyväinen suoritukseen,kun oltiin niin vähän treenattu.Jirin kuvat:Sporttirakki




tiistai 5. syyskuuta 2017

Shelttien tokomestaruus

Vähän tulee myöhässä kisakertomus.Oltiin heinäkuussa 16.7 toko-kokeessa Kankaanpäässä ja samalla oli shelttien tokomestaruus.Tuomarina Ilkka Sten.
Sm-kisojen jälkeen meillä oli vaan 7vko aikaa saada Jillan avo-liikkeet jotenkin kuntoon,että voisi osallistua kisoihin..Paljon treenattiin avoimen luokan liikkeitä.Mutta sitten liikkeitten alut jäi niin vähäiseksi,että yhdessä treenissä treenikaveri huomasi,että Jillalla on tosi huonot..Niitä sitten ennen koetta treenattiin.Ennen kisoja meillä oli nuorten tokoringin valmennus ja kouluttajana oli Katja Kiviaho,joka sanoi mulle,että kannattaa kokeessa ennen vuoroa heittää Jillalle palloa niin ei olisi liikaa virettä..
Koe aamuna lähdettiin aikaisin liikenteeseen,että ollaan ajoissa paikalla.No en tiennyt,että Hyypässä olisi pyöräkisat niin jouduin ajamaan pyöräilijöitten perässä ainakin 30km:/Kun sain lopulta ohitettua niin en ollutkaan tarpeeksi ajoissa kisapaikalla.Äkkiä ilmoittamaan molemmat koirat ja sen jälkeen äkkiä heittämään Jillalle palloa..Ainakin yli 20x heitin palloa ja sen jälkeen vein hetkeksi autoon.Kun meidän vuoro oli ja ekana oli paikka istuminen niin kun liikkuri näytti paikkaa mihin  mennä niin Jilla perusasennossa halusi mennä makuulle,kun olin liikaa heittänyt palloa,tyhmä mä:/Jätettiin koirat ja mua jännitti hirveesti,että istuuko koko sen ajan.Ja onneksi istui:)Kaikki liikkeet tehtiin putkeen.

Paikalla istuminen:10 Hyvin istui,eikä vinkunut
Seuraaminen:8.5:peruuttaminen viä vaiheessa ja kun käännyttiin juoksussa oikealla niin Jilla yhtäkkiä hyppäsi mun taakse ja aivan kuin olisi halunnut pallon.Niin mun vauhti sitten pysähtyi..Muuten seuruu oli hyvää.
Luoksetulo:6 Kun jätin maahan Jillan niin, kun kävelin pois niin otin noin 10 askelta Jilla oli noussut istumaan:/Onneksi odotti mun käskyä,että ei lähtenyt liikkurin käskyllä.Kun paljon ollut treeneissä ongelmaa,että lähtee liikkurin käskyllä ku on niin kiire mun perään.Hyvä vauhti,mutta teki pikku pompun,kun tuli sivulle.
Liikkeestä istuminen:10 hyvä oli
Liikkeestä seisominen:9 otti pikku askeleen.
Ruutu:10 Hyvin katsoi ruutuun,kun sanoin ''missä ruutu''Lähetin ruutuun,mutta turhan aikaisin sanoin käskyn:/En voinut sanoa uudestaan,kun ei olla harjoiteltu sitä,että korjaisi..Käskin maahan ja oli justiin ruudussa.
Nouto:10 ei mitään ongelmaa ja hyvin piti kapulaa.
Kaukot: 8 kaksoiskäsky muuten oli nopeat vaihdot.
Hyppy:10 
Merkin kierto:10 hyvin katsoi,kun sanoin''missä tolppa''ja hyvin kiersi:)
Kokonaisvaikutus:9
AVO1,pist.292,5,KP,sija 1/5 ja shelttien avoimen luokan mestari♥Pikku tyttö yllätti ihan täysin..Ei oltu kertakaan kaikkia liikkeitä tehty kokeenomaisena putkeen.Mutta Jillalla on niin hyvä sosiaalinen palkkaus,kun saa hyppiä..





Sitten Jirin vuoro.8kk taukoa kisoista.Jiri oli ihan ylikierroksilla.Että jopa vinkui paikallaolossa,ei oo pitkään aikaan vinkunut;/
Paikalla istuminen:10 ei olisi kuulunut saada,kun vinkui
Paikalla makuu :10 siinäkin vinkui
Seuraaminen:8,5 siinäkin oli turhan ylikierroksilla
Zeta:9 maahanmeno hieman hidas
luoksetulo:8 seisominen valui.
Ruutu:6 eteenmeno oli ihan hyvä Jiriksi,vähän meni vinoon,joutui korjaamaan.Ruutuun kun meni niin Jiri haukkui,jota ei oo pitkäänaikaan tehnyt:/Ja samoin ja nousi istumaan.
Ohjattu:0:Varasti kapuloille;(Otettiin koko liike uudestaan ja toi oikean.
Merkin kierto hässäkkä:9 tosi hyvin kiersi,mutta meinasi mennä väärän kapulan hakemaan.Mutta sain korjattua.
Tunnari:10 vähän oli epävarmutta,mutta ei ahdistunut:)
Kaukot:9 S-I vaihdossa otti pienen askeeleen.
EVL2,pist.250.5 ja sija 2/3shelttien tokomestari toinen,.Vähän harmitti,jos ohjatussa olisi tullut pisteitä niin oltaisiin saatu ykkönen.Mutta pitää olla onnellinen,että Jirin kans pääsi pitkästä aikaa kisamaan,kun Jiri on ollut saikulla,että treenit on jäänyt niin vähäiseksi.En oo viä saanut koneelle ladattua Jirin suorituksesta videota.



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Meidän ''lassie tarina''

Blogihiljaisuutta on ollut pari kuukautta.Paljon on tapahtunut treeneissä ja kisoissa.Mutta kerrotaan nyt tässä blogitestissä Lenan sanoin''lassie tarina''Mitä tämä siis tarkoittaa...

Kaikista pahin mitä voi tapahtua..:(Tiistaina 29.8.Klo:11.00Oltiin Rinnemäessä missä on pururata ja yleensä menen koirien kanssa keskelle mettää,jossa koirat saa olla vapaana..Kun yleensä siellä ei tuu ihmisiä ja koiria vastaan..No vapautin koirat hihnoista mentiin samaa polkua mitä aina..No Jilla juoksi ja yhtäkkiä Jilla alkoi hyppimään pupujussi hyppyjä ja alkoi haukkumaan,tiesin,että sieltä tulee joku,käskin Jillan tulemaan mun luo..Eiköhän siellä tullut vapaana oleva sakemanni ja tietenkin meidän luo:(Ja muistin,että tämä henkilö on,joka pitää kaikkialla koiraa vapaana ja koira on aika agressiivinen ja omistaja on samalainen..Täti joskus varoitti,kun niitä on tullut usein vastaan..No kiljahdin sakemannille niin omistaja tuli ja sanoi kiukkuisella äänellä mitä sä täällä kiljut..Ja alkoi mua haukkumaan en nyt viitti mitä kaikkia huusi mulle..Mutta ainakin sanoi,että mulla ei kuulu olla koiria ym...!!!:(Sain Jirin kiinni,mutta Jilla pelästyi ja lähti paniikissa juoksemaan,enkä huutanut takaisin,kun ei tiedä mitä sakemanni olisi tehnyt..Sakemanni meinasi lähteä Jillan perään,mutta sanoin omistajalle itkukurkussa,että älä enää päästä jahtaamaan..Omistaja vaan tokaisi,että ei se jahtaa!!!Luulin,että Jilla pysyy metsässä,mutta ei pysynyt vaan lähti pois..Otin Jirin syliin ja sakemanni murisi Jirille,kysyin omistajalta onko tämä sun mielestä normaalia,omistajan mielestä on...Lähdin pois,en tiä mitä mumisi vielä..Luulin,että löydän Jillan jostain mettän keskeltä,kun siellä ollaan lenkkeilty,kutsuin Jillaa,mutta Jillaa ei näkynyt..Ittelle tuli pakokauhu,että mistä etsin Jillaa..Äkkiä äitille soitto,että Jilla on kadonnut..Äiti tuli töistä ja kattelttiin,mutta ei löytynyt..Tätikin oli koiransa kanssa lenkillä niin hän lupasi kiertää pururadan toisesta suunnasta..Harmi,kun tädillä ei ollut puhelinta mukana..Kun pääsi kotiin niin soitti,että oli nähnyt Jillan juoksevan ihan paniikissa Rainoman kasvihuoneilla,vilahdus vaan näkyi karvoista.Ja silloin,kun täti soitti kello oli jo 11.50.Laitoin faceen Jillasta ja monet oli jakanut omille sivuille..Ei tullut päivällä yhtään havaintoa:(Mariakin tuli Meten kanssa,että Jilla saisi äiti hajuja.Maria Metteä haukuttikin,että jos Jilla kuulisi..Jillan häkki ja ruokaa laitettiin katoamis paikalle..Äitin työkaveri soitti äitille,että Huikuntiellä Jilla oli nähty pellolla..Ittellä oli metsästä n.100m autolle..Kun menin sinne niin Jillaa ei näkynyt..Äiti ja Maria tuli myöhemmin Marian autolla sinne..Jilla oli pellolla,kun äitin työkaveri oli sanonut Jillan nimen niin Jilla oli lähtenyt paniikissa pois..No kun oltiin pellolla niin Mette sai vainun,että Jilla on ollut pellolla..No kun oltiin kaukana pelloilla niin tuli soitto,että Jilla on nähty ennen Louhelan koulua ylittävän tien..No ei muutaku äkkiä mennä autolle siitä pellolta oli 200m autolle..Illalla alkoi satamaan ihan kaatamalla vettä..Ekana tietenkin ajoin väärään suuntaan..Jillaa ei näkynyt koululla ja käveltiin tiellä ja puhuttiin..Jillaa ei näkynyt.Etsijäliitosta soitettiin vihdoin,kun yritin päivällä soittaa..Ne neuvoi mitä pitää tehdä..Oli jo niin myöhä niin jätettiin Jirin häkki,jossa oli mun hajua koululle..Ja lähdettiin kotiin:(Oli niin erilaista kun pikku tyttöä ei ollut kotona,Jirikin ihmetteli missä Jilla on..Viä menin koululle katsomaan klo:00.00.Kun etsijäliitosta sanottiin,että ne liikkuu yöllä,kun ei ketään enää liiku ja aamulla..No menin yöllä niin Jillaa ei näkynyt:(Ei kun nukkumaan kotiin ja keskiviikko aamuna takaisin katsomaan..Yöllä näin unta,että löysin Jillan,kun heräsin aamulla huomasin,että se oli vaan unta:/

 Keskiviikko aamuna menin koululle ja niin toivoin,että Jilla olisi käynyt syömässä..Mutta saavuin paikalle niin Jilla ei ollut käynyt syömässä:/Kävelin tiellä ja puhelin,ei näkynyt..Lähden takaisin ja menin samalla käymään rinnemäessä,jos olisi siellä käynyt,mutta ei ollut käynyt:(Menin kotiin takaisin nukkumaan.Äitin työkaveri oli tulostanut katoamisilmoituksia..Kaverit lupasi viedä kauppoihin ja toinen jakoi Kokonkylässä postilaatikoihin.Ja mä jaoin Kainastolle päin..Päivällä usein kävin autolla sitä reittiä Huikuntie/Kokonkylä ja katselin pelloille ei mitään näkynyt.


Tälläisiä jaettiin joka paikkaan.
Illalla mentiin äitin kanssa koululle ja paistettiin makkaraa kertakäyttö grillillä.Äiti soitti selvännäkijälle,kun Jillasta ei ollut tullut ollenkaan näköhavaintoa:/Näkijä sanoi,että Jilla on elossa ja nukkui tiistain yön.Vanhassa rakennuksessa,joka on mettän suojassa,jossa oli nurmi niitetty ja peltoja ympäröytynä.Ittellä oli niin helpotus,että Jilla on elossa..Näkijä myös sanoi,että olkaa rauhassa,ei paniikissa,kun silloin Jilla ei tuu..Ja antakaa koiralle energiaa niin Jilla uskaltaa tulla piilosta pois...No äiti meni katsomaan yhdelle asunnolle,jossa yks mies asuu,äiti kysyi onko täällä näkynyt koiraa..Mies ei ollut nähnyt,mutta kissan ruokakipolta oli syöty kalaa ja mies sanoi,että kissa ei syö noin paljoa..No Jillasta ei kuulunut keskiviikkonakaan mitään..Vietiin häkki sinne,jos Jilla nukkuisi siellä yön..


Torstaina menin taas aikaisin katsomaan onko Jilla käynyt niin ei ollut:/Vein häkin pois,kun haisi niin kissankuselta.Vein toiselle syrjäiselle asunnolle ruokakipon ja lähdin taas Rinnemäkeen sielläkään ei oltu käyty.Menin kotiin nukkumaan.Päivällä tuli Jillan sisko Velma omistaja kanssa.Kiitos Nina vielä,kun tulit♥Mentiin molemmat omilla autoilla Huikuntietä koululle..Käytiin syrjäisellä asunnolla ja kävin katsomassa onko ruoat syöty,tyhjä oli ruokakippo..Jilla oli varmaan syönyt..Jiri oli vapaana ja kierreltiin ja puheltiin,jos Jilla tulisi..Kun mentiin pellolle niin Jiri ja Velma sai vainun pellosta.Nina sanoi,että Velma ei yleensä oo noin käyttytynyt jos saa hajun..Molemmilla oli kiire,mutta me ei voitu mennä pellolle,kun sitä ei ollut puitu..Ninan autolla sitten kierettiin Kainastoa ja katsottiin peltoja,Jillaa ei näkynyt..Ja muutenkaan ei oltaisi nähty,vaikka se siellä olisi,kun pellot ei oltu puitu.Mentiin hakemaan Rinnemäestä Jillan häkki,kun tiesin,että ei se sinne enää mene..Ja vietiin sinne syrjäiselle asunnolle.häkin..Nina viä jäi kiertämään Velman kanssa Rinnemäkeä,kun itse lähdin vanhempien luo syömään.Illalla viä mentiin koululle ja laitettiin kaksi riistakameraa..Etsijäliitosta soitettiin kun olin yrittänyt soittaa..Niitten mielestä ei kannata laittaa kameraa,kun koirat väistää kameran ja ne vähän pelkää..Mutta ne sanoi,että itse saat päättää..Päätin,että laitetaan niin näkee liikkuuko se siellä edes.Illalla alkoi satamaan taas vettä:/Kun mentiin mun autolla sinne talolle laittamaan riistakameraa niin kun kamera oli paikoillaan niin kummitäti soitti,että Jilla juoksee Aninkujaa..Silitä äkkiä viemään Tiia autolle ja äkkiä sitten lähdettiin Aninkujalle..Soitto iskälle,että nyt lähdet autolla ajamaan Aninkujalle,kun Kokonkylästä oli matkaa n.3km sinne..Sitten alkoi ihmiset soittelemaan,että Jilla kävelee Aninkujaa.Aina,.kun ehdin vastaamaan niin joku yritti soittaa..Yks pariskunnan auton vieressä Jilla kulki niin kun mentiin sinne tielle niin Jilla oli kadonnut..Naapuri soittaa,että Jilla kulkeeauton vieressä kotiin:)Kun mentiin kotiin niin iskäkin oli siellä..Jilla oli pelästynyt iskää niin oli mennyt etupihalle..Kun oltiin pihassa niinolin turhan iloinen,kun Jilla tuli meidän luo niin ei uskaltanut tulla mun luo vaan meni äitin luo..Mutta ei voi uskoa,että Jilla itse tuli kotiin♥Viäkin tulee onnenkyyneleitä,kun tätä kirjoitan..Luulin aivan,että maanantaina meillä oli viimeiset tokotreenit,jos Jillalle olisi käynyt jotain..Ikinä ei tiedä,koska ne viimeiset treenit on niin pitää joka treeneistä nauttia♥Jilla oli varmaan haistanut siskon hajun ja Jirin kun oltiin päivällä siellä niin uskalsi tulla piilosta pois..Kolmen päivän painajainen ohi.Kiitos treenikavereille tsempeistä ja avuntarjoamisesta♥ kaikille muillekkin kiitos!!Ja erityisesti Tiialle,joka kaikista eniten teki töitä♥Nina,Maria,Tiina,Riitta ja Tiia♥♥
Koko loppuviikon takkia on ollut tyhjä.Tällä viikolla päästään treenaamaan♥
Jilla kotona♥♥



sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Noseworkin möllikoe

Tänään sitten osallistuttiin möllikisaan täällä Kauhajoella Jillan kans:)Meinasin perua koko kokeen,kun ei olla ehditty treenamaan kun yhden ainoan kerran.Mutta menin kuitenkin harjoitusten mielessä.Ekana oli laatikkoetsintä,sisätilaetsintä,ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä.
Laatikko etsinnässä Jilla käytti hyvin nenää ja löysi hyvin matkalaukussa olevan hajun.Matkalaukun päällä oli puinen laatikko ja Jilla molempien keskellä merkkasi hajun niin mun piti näyttää tuomarille kummasko se haju oli.Onneksi sanoin oikein:)Sen jälkeen mentiin seuraavaan huoneeseen,jossa oli haju.Hyvin Jilla haisteli.Haju oli naulakossa Jilla hyvin haisteli naulakon ja odotin,että tarkentaa paremmin hajun.Löysi siis hajun:)Ulkoetsinnässä jännitti kun ei olla paljoakaan treenattu ulkona.Hyvin haisteli ja löysi.Ajoneuvo oli ajattava ruohonleikkuri niin luulin,että Jilla alkaa pelkää niin ei pysty etsimään hajua.Aika vaikea oli ajoneuvo,vähän Jillaa jännitti,puol minuuttia jäljellä oli aikaa niin sitten Jilla sai vainun ja löysi hajun:)Jilla oli älyttömän taitava♥♥Vaikka ollaan treenattu vähän.Jilla sai täydet 100pist, ja sija 3/11:)Ehkä voisin ilmoittaa Jillan viralliseen.Pitäisi mennä eripaikkoihin treenaamaan..
Suorituksesta videot:

Rally-toko koe Ikaalinen

Ilmoitin molemmat koirat Ikaalisten rally-tokoon.Pari viikkoa oli aikaa treenata liikkeet kuntoon varsinkin Jillalle..Kun Jilla ei oo ikinä nähnyt kylttejä:DPari kertaa treenattiin kylteillä ja ihan hyvin meni treenit molemmilla:)Kaikista vaikein Jillalla on edelleen eteentulo ja varsinkin taaksepäin kolme askelta jolloin koira on edessä niin Jilla ei millään osannut.Eka eteenmeno menee hyvin,mutta kaksi viimeistä askelta on vaikeat kun Jilla helposti menee vinoon tai yrittää sivulle.Perjantaina viä treenasin molempien kans.Jirillä meni hyvin,mutta Jillalla oli justiin vaikeaa eteenmeno ja toivoin todellakin,että kokeessa ei olisi kolme askelta taaksepäin..Silloin ei Jillan kans onnistuttaisiin siinä liikkeessä..Ja hihnallakin vaan ollaan treenattu pari kertaa..Hihnan kanssa on niin vaikeaa,kun ei itse tiedä kummasko kädessä sitä kannattaa pitää...Onneksi Jirin luokassa ei tarvi olla enää hihna oli paljon helpompaa suorittaa radan.Jirin luokassa oli vaan kolme koirakkoa ja Jillan luokassa oli 21 koirakkoa.Tuomarina:Piia Heikkinen.Kun sain tietoon edellisenä päivänä lähtölistan niin toivoin,että ei oltaisiin Jirin kans ekana suorittamassa,kun halusin nähdä edes yhden suorituksen..Suoritettiin ekana radan.Rata meni hyvin,maalissa tuli mieleen suoritinko oikein liikkeet,kun oltiin niin Jirin kanssa ''omassa kuplassa''keskityin vaan meihin:)Pisteitä tuli 98,TP ja luokkavoitto:) 7 kyltillä tuli ov ja 13 kontr.Tuomarin kommentti Hyvin sujuvaa yhteistyötä:)Tuomari sanoi palkintojenjaossa,että turhaa  jännitit,kun koira osasi niin hyvin:)




Jillan vuoro oli neljäntenä.Enemmän jännitti Jillan kans,kun ei olla viä kisattu rallyssa.Hyvin meni,pieniä virheitä tuli 12 kyltillä oli koira eteen ja oikealta sivulle ja istu.No mä en muistanut että koira jää lopuksi istumaan.Yhtäkkiä tuli mieleen,kun Jilla tuli takaa sivulle,että siinä pitikin istua ja jotenkin horhahdin taaksepäin jolloin Jilla istuikin viereen:DSiitä -1 ov ja maaliin kun mentiin niin Jilla olikin yhtäkkiä oikealla puolella niin en ottanut uudestaan liikettä niin siitä -10 eli pist.89/100.Molemmat oli taitavia♥♥


Kisojen jälkeen mentiin Kankaanpäähän Kunkulle lenkille metsään ja lopuksi mentiin pelaamaan siskon kanssa minigolfia.Koirat oli innoikkaita golfpallon perään:D





Noseworkin hajutesti 6.5.2017

Oon ihan unohtanut kertoa,että toukokuussa osallistuttiin Jillan kanssa noseworkin hajutestiin.Hajutesti meni ihan hyvin.Ekana haisteli muita kun laatikoita.Kun viimeksi ollaan treenattu että niitä hajuja  oli piilotettu laatikoihin,,hyllyille ym..Niin Jilla meni ekana niihin haistelemaan ennenkuin alkoi laatikoita haistelemaan..Meni ekana laatikon ohi,jossa oli haju,meni viä haistelemaan muita laatikoita ennenkuin sai vainun hajusta..
Hajutestistä video:
https://www.youtube.com/watch?v=5KOUNlsLeMU&feature=youtu.be&app=desktop






maanantai 29. toukokuuta 2017

SM-kisat

Perjantaina lähdettiin Marjon kanssa Espoota kohti.Yövyttiin Espoon campingissa mökissä.Siitä oli n.35 min Vantaalle,jossa kisat oli.Kun tultiin perille mökille vietiin tavarat sisälle ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan kisapaikelle.Vähän treenattiin tokoa myös.


Sängyn valtaajat:D
Perillä majapaikassa

 Lauantaina lähdettiin kisapaikalle klo.7.30,kun Marjon piti olla Shaken kanssa eläinlääkärin tarkastuksessa kasilta.Meillä oli vasta puol ysi eläinlääkäri tarkastus.Jilla antoi hyvin tuomarin koskettaa itseään ja antoi lääkärin tutkia...Sitten alkoi odottaminen.Meidän lähtönumero oli 72 eli kauan saatiin odottaa vuoroa.Jilla oli rauhassa häkissä eikä haukkunut ollenkaan:)Kun oltiin kävelemässä niin silloin Jilla haukkui jonkun verran koirille ja huomasi että viä on mörköilyä,mutta kun alkoi tottumaan ympäristöön niin haukkuminenkin vähentyi.Treenikavereitten suorituksia katsoin silloin ei viä jännittänyt niin paljon..Mutta sitten kun alkoi olemaan lähellä oma vuoro niin silloin alkoi jännittämään..Kehät oli jaettu kolmeen osaan.Ekassa kehässä oli liikkeestä maahan,luoksetulo,kaukot,tokassa:kapulan pito,seuruu,hyppy ja vimpassa kehässä oli paikkamakuu.Ekassa kehässä tuomarina oli Mari Väänänen,tokossa Vesa Kallio ja vimpassa Kaarina Pirilä.

Liikkeestä maahan:7,5 Jilla ei keskittynyt kunnolla niin jouduin antamaan kaksoiskäskyn.Muuten oli nopea maahanmeno
Luoksetulo:10 hyvä vauhti ja oli suora pa
Kaukot:9 hidas maahan perusasennosta ja i-m liikutti takajalkoja taaksepäin.Muuten oli hyvät ja ripeät vaihdot.
Kokonaisvaikutus 9

Noutoesineen pito:9,5 en muista mistä puol pistettä meni.
Seuruu:9.5 Tämä oli hieno seuruu muutamssa kohdassa kontakti tippui.
hyppy:9 kun tuli perusasentoon niin hyppäs mua vasten.
Kokonaisvaikutus 10

Paikallaolo:7 Tätä mä jännitin kaikista eniten.Hitaasti meni maahan,oli vähän levotonta,haisteli maata,mutta oli hiljaa.n.10sekunttia ennen kuin aika tuli täyteen Jilla nousi istumaan.Mä ajattelin mielessä siinä meni ykkönen,mutta tuomari sanoi,että alokas luokassa,vaikka heti koira nousis istumaan niin siitä tulee 5,mutta Jilla oli kauemmin makuulla niin sai sitten seiskan.Jillalla on viä  muistissa epikset,kun koira tuli jahtamaan sitä..Siitä oli niin lyhyt aika vasta.
Kokonaisvaikutus:9
ALO1,pist.175.15 ja sija 35/72 ja TK1♥♥Pikku tyttö oli taitava isojen tyttöjen kisoissa:)
Vähän harmittaa nuo virheet,mutta turha on alkaa jossittelemaan.Pitää olla tyytyväinen,että Jilla keskittyi tosi hyvin eikä haitannut häiriöt.


@Sporttirakki

 En olisi voinut uskoa,että 1,5kk sitten osallistuttaisiin viralliseen ja sen jälkeen sm-kisaan:DMutta niin vaan saatiin liikkeet kisa kuntoon:)Nyt kohti avointa luokkaa.Reissu oli ikimuistoinen:)Vähän on tyhjä olo,kun treenattiin sm-kisoja varten niin paljon ja nyt ne on ohi..


TK1 poseeraus:)
Sunnuntaina oltiin turistina ja kannustamassa treenikavereita:)

torstai 25. toukokuuta 2017

Sm-kisoja kohti

Niin vaan kävi,että päästiin Laton sm-joukkueseen Jillan kans:)Pikku tyttö menee isojen tyttöjen kisoihin:DLähtölistat julkaistiin ja harmi kun ollaan vimppojen joukossa suorittamassa liikkeitä;(Koko päivä saadaan odottaa omaa vuoroa..Ekana jännittää treenikavereitten suorittamista ja sitten omaa vuoroaan..Vaikeita siinäkin on että koska koiran kannattaa hakea häkistä,ettei liian aikaisin oo odottamassa vuoroa.
Paljon ollaan treenattu näitä kisoja varten.Jilla on mennyt älyttömästi eteenpäin treeneissä ja häiriössä pystyy hyvin keskittymään..Kaikista vaikein on paikkamakuu,kun Jilla on siinä levoton,voi alkaa ääntelemääm kun ei jaksa olla paikoillaan..Nyt oon niin tehnyt,että ennen kehään menoa Jilla on n.puol min. paikkamakuussa niin saan puuttua siihen jos ääntelee.Alo-luokassa ei oo paljoakaan liikkeitä niin ei voi liikaa treenata liikkeitä ainakaan kokeenomaisena.Paljon ollaan treenattu liikkeitten väliä ja ylläri pallkausta liikkeisiin.Kaukoissa oon itte möhlinyt,kun Jilla menee sivulta maahan niin Jillan takajalat liikkuu taaksepäin..Oon itte kättä heiluttanut taaksepäin niin Jilla on siitä alkanut takajalkoja liikuttamaan..En millään saa kuntoon sm-kisoihin tuota ongelmaa niin en oo puuttunut,kun aika kauan varmasti on tuota tehnyt...
Viime viikon lauantaina Sporttirakki oli ottamassa kuvia.Jillasta sai ihan loistavia kuvia:)Jilla on pikku kenguru:D









Sunnuntaina mentiin epäviralliseen toko-kokeeseen Isokyröön.Tuli ittelle vaan tunne,että teenkö virheen,jos joku koira lähtee paikallaolosta Jillan luo.,Mutta menin kuitenkin, kun uusi paikka ja liikkurina/tuomarina oli mies..Kolme osallistujaa oli alo-luokassa.Kehä oli nurmikenttä.Jillan viereinen koira n.puol min,kohdalla nousi seisomaan Jilla huomasi,mutta ei piitannut siitä.No kun ohjaajat palasi koirien luo ennenkuin ehdittiin koirien luo niin Jillan viereinen koira tuli Jillan luo ja alkoi jahtaamaan sitä:(Jilla juoksi paniikissa eikä kuullut kun huusin sitä.Huusin ihmiselle ottakaa kiinni,mutta sitten muistinkin,että Jilla ei anna vieraitten ottaa kiinni;(No onneksi meni turvaan autolle,Jiri oli häkissä siellä.Siellä Jilla vilkuili mua..Lopulta Jilla tuli mun luo.Jilla ei aluksi meinanut uskaltaa tulla,mutta sain sen hyppimään mua vasten niin Jilla alkoi unohtamaan tapahtuman..Mentiin kehään ja suoritettiin ekana liikkeet.Jahtaava koira oli aika lähellä kehää niin hyvin Jilla keskittyi muutama kerran vilkaisi.Kaikki liikkeet meni hyvin:)Hyvin sain itteni koottua,mutta paska mieli jäi,kun tuli ittelle mieleen pilasinko Jillan:/Saatiin mennä mölliluokan paikkamakuseen,hyvin pysyi ei mitään ongelmaa ja välillä menin pallkkaamaan.

Paikkamakuu 9:Jilla oli levoton söi ruohoa:/
Seuruu:10 hienoa oli
Liikkeestä maahan 10
Luoksetulo:10
Kaukot:10
Kapulan pito:10 mälväsi vähän,muuten hyvä
Hyppy:10
Kokonaisvaikutus:10
ALO1 195 ja luokkavoitto

@Maria Matilainen
Kisojen jälkeen mentiin Marian luo:)Jilla pitkästä aikaa näki ''mamman ja paapan''♥Ja tietenkin oman äitinsä ja tätinsä.






Tällä viikolla ollaan treenattu jonkun verran.Paikkamakuuta ollaan treenattu ei oo mitään ongelmaa.Huomenna sitten lähdetään Espoota kohti ja lauantaina sitten Ojangoon kisaamaan:)Kaikista eniten jännitän paikkamakuuta.Mutta hyvällä mielelllä mennään kisamaan:)
@Sporrtirakki
Näillä fiiliksellä mennään kisaamaan:)

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Jillan tokot

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut aikaa..Maaliskuussa Jillalla oli ekat kokeenomaiset treenit ryhmän kesken.Treenit meni yllättävän hyvin:)Treenikaverit sanoi,että nyt vaan viralliseen:DEi olisi tullut mieleenkään,että 1,5kk sitten olisin ilmoittanut kakaraa viä  viralliseen kokeeseen:DPohdin,että Jilla osaa alon-liikkeet hyvin niin miksei ilmoittaisi viralliseen niin mä sitten ilmoitin huhtikuun kokeisiin Jillan:D

Huhtikuun alussa 1.4. oli nuorten koirien tokoringin näyttökoe.Koe ei mennyt niin hyvin,kun olisin halunnut..Seuruussa Jilla juoksuosuussa pomppii mua vasten,että mun piti pysähtyä.Muuten seuruu oli hyvä.Luoksetulossa jäi liian taakse istumaan,muuten vauhti oli hyvä.Kapulan pidossa ei mitään ongelmaa.Oma valintaisessa liikkeessä,mietin,että minkä liikkeen ottaisin,otin sitten hypyn..No Jillalla tuli jokin ''aivopieru''ettei hypännyt estettä vaan kiersi esteen;(Paikallamakuussa kaksois käsky maahan ja annan vartaloavun,menee toisen käskyllä istumaan...Siinä vaiheessa ajettelin,että nyt meni ringin paikka meiltä,kun taso oli niin kova..
Näin meistä kommentoitiin suorituksesta:
Koiralla on seuruussa hieno kontakti ja ohjaaja ohjaa koiraa hyvin. Juoksuosuudessa koira hyppii ja ohjaaja joutuu korjaamaan koiran takaisin oikealle paikalle. Kokonaisuudessa seuruu on kaunista katseltavaa. Koiran luoksetulo alkaa vinosta perusasennosta, luoksetulo on nopea ja tarkka. Pito todella tarkka! Hypyssä koira valitettavasti kiertää hypyn. Paikkamakuussa koira tarvitsee 2 käskyä maahanmenoon (ja ohjaaja antaa vartaloavun) ja nousee maasta viereisen koiran käskyllä. Koirakon suoritus on tarkkaa ja vaivatonta. Koira palkkautuu sosiaalisesti hyvin. Iloinen utelias koira.Parin viikon päästä saatiin tiedon,että Jillan kanssa päästiin rinkiin:)

2.4.Porissa oli epäviralliset toko-kokeet.Ihan kivasti meni koe:)Hyppy harmillisesti meni taas nollille,mutta se voi johtua siitä,kun Jilla meinasi karata hypylle niin kielsin Jillaa ja otin perusasentoon uudestaan.Ja toinen voi olla se,että liikkuri ja tuomari laski rimaa niin Jilla näki sen,olisi pitänyt vapauttaa perusasennosta ja mennä tilanteesta pois..Niin Jilla kiersi esteen..Seuruu:10,Liikkeestä maahan:10,luoksetulo:10,kaket 8,kapulan pito.10 ja paikkamakuu:9.Paikkamakuu oli ekana niin Jilla oli ihan lentoon lähdössä,vinkui makuulla.ALO1,pist.175


17.4.Koitti se päivä jolloin Jillalla oli eka virallinen toko-koe Ylöjärvellä.Lähdettiin ihan ajoissa Kauhajoelta.Että saan rauhassa Jillan kanssa odottaa vuoroa..No ei mennyt ihan niinkuin piti.Ei käännytty heti niinkuin piti vaan mentiin suoraa niin oltiin ihan väärässä paikassa.No tultiin takaisin päin ja löydettiin perille..Kerkesin hetken treenata vähän Jillan kanssa ennen meidän luokan alkua.Eniten jännitin miten Jilla antaa tuomarin koskea siihen,kun ei niin mielellään mene ihmisen luo..Olin ihan yllättynyt,kun halusi mennä omaaloitteisesti:)Tuomarina meillä oli Juha Kurtti.Paikkallaolo oli onneksi viimeisenä.Meidän lähtönumero 7
Paikkamakuu:10:Ei oltais kuuluttu saada 10.Ekana kun liikkuri vei meidät paikoilleen niin Jillan vieressä oli musta nöffi.Jillahan ei ollut ikinä nähnyt noin isoa koiraa.En saanut millään Jillaa aluksi perusasentoon,kun Jilla vaan tuijotti nöffiä.Hidas maahanmeno,Jilla oli levoton muakin ahdisti kun Jilla tuijotti nöffiä,haisteli maata,meni lopulta lonkalle ja löysi jotain hiekassa..
Seuruu:10 Oli mun mielestä kivan näköistä.
Maahanmeno:10 nopea maahanmeno
Luoksetulo:10 nopea vauhti ja suora pa
Kapulan pito:10 hyvä pito.
Kaukot:9 kaksois käsky istumiseen
hyppy:10
kokonaisvaikutus 10
Tuomari tykkäsi meistä ja sanoi,että te meette viä pitkälle.Ja monet kanssa kehui kuinka taitava Jilla on,vaikka on noin nuori.
ALO1,pist.198,KP ja sija 1/9 En millään voinut uskoa,että näin hyvin meni eka koe meillä:)Jillahan tuli samana päivänä 11kk.Mun pieni tyttönen oli taitava♥♥
laitan kuitenkin videon tänne.Video ei oo mikään hyvä,kun iskä ei nähnyt kuvata kunnolla,kun aurinko paistoi..



20.4.Oltiin Ilmajoella toko-kokeessa.Koe järjestettiin meidän treenihallissa.Tuomarina oli uusi tuttavuus Vesa Kallio.Paikallamakuu oli vimppana liikkeenä
Seuruu:10:Seuruu oli hyvää,täyskäännöksen jälkeen tuomari oli meidän takana niin Jilla hidasti ja katsoi tuomariin päin.Jouduin katsomaan taakse,että mihin Jilla jäi.
Liikkeestä maahanmeno:9,5 nopea maahanmeno,puol pistettä meni,kun Jilla haisteli maata vähän.
Luoksetulo:10 hyvä vauhti
Kapulan pito:10 hieno on,hyvin piti kapulaa suussa.
kaukot:8 annoin vartaloavun,kun käskin maahan,kaksoiskäsky istumiseen.
Hyppy:10
Paikkamakuu:7,5:kaksoiskäsky maahan ja haisteli maata.
Kokonaisvaikutus:10 Tuomari tykkäsi meistä.Jilla on taitava ja hyvä sosiaalinen palkka.
ALO1,pist.185,KP ja sija 1/6 Jilla oli vähän väsynyt paikkamakuussa.Mutta en voinut uskoa,että näin hyvin menisi toinen koe peräkkäin:)No nyt on sm-oikeus kisaan,sen näkee sitten päästäänkö joukkueseen mukaan.Älyttömän tyytyväinen oon Jillaan♥♥Sen tekeminen on vaan♥♥Treenattavaa on ainakin paikkamakuussa ettei olisi noin levotonta.



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Tavoitteet 2017

Jiri:
Agility:
En tiä kisataanko ollenkaan aksassa,mua ei vaan huvita kisata.Aksasta on vaan mennyt maku...Joulukuusta asti on ollut taukoa treeneistä enkä edes tiä ilmoitanko Jiriä mihinkään aksatreeniin kesällä.

Toko:
Paljon erilaisia treenejä,ettei enää possuilisi kokeessa,kun muka luulee,että osaa..Niin yks koe kaatui siihen ku sikaili kunnolla.Käydään kokeessa ja kokonaisuudet olisi hyvät ja meillä olisi kivaa kehässä.Eteenmeno kuntoon,kun viä on paljonkin epävarmuutta.Kokeissa muutamia kertoja ja olisi kiva saada hyvä ykkönen.

Rally-toko: Tavoitteeksi vaan RTK2 ja treenattavana oikealla puolella seuraaminen.

Paimennuksessa voisi käydä muutaman kerran.

Nosework:Jirikin voisi suorittaa jossakin vaiheessa hajutestin..Jiri ei oo ollenkaan ollut kurssilla,mutta oon treenannut Jiriäkin kotona.

Jilla:
Agility:irtoamista ja esteitten opettelua.Ja ehkä mittaus marraskuussa minkä kokoinen on..Ja toivon niin todella,että mitattaisiin mediksi.Kun Jilla on lähellä maxien rajaa..Kotimittauksella yksin oon saanut yli 43cm.Mutta ei voi mitää jos kasvaa isommaksi..Toivon vaan,että saisin uuden aksakoiran jos Jirin kans lopettaa koko lajin.Muutenkin se riippuu miten Jilla seisoo..Kun seisoo vähä huonosti niin näyttää mediltä..Aksakurssilla tietenkin mukaan.

Toko:
Jilla on älyttömän taitava noin nuoreksi,pelkään,että pilaan Jillan..Jilla ei oo mikään helppo koira,vire nousee liikaa niin alkaa näykkimään mua..Ja se maltti ei jaksa odottaa..Sosiaalinen palkkauksen opettaminen parammaksi.
Tavoite:TK1,en oo viä varma haenko koularia..Avon liikkeet kuntoon ja ehjä kokeeseen syksyllä avo-luokassa..Meillä ei oo todellakaan kiire kokeeseen,kun Jiri oli 10kk kun oli eka koe.Jilla on kuukauden päästä 10kk ei oo valmis kokeeseen..Osaa kyllä alon luokan liikkeet,mutta ei viä niin hyvin kokonaisuutta.Nuortenkoirien tokorinki toivon,että päästäisiin mukaan.

Nosework:hajutesti läpi

Rally-toko:Ehkä mennään kokeeseen niin RTK1,mutta ekana pitäisi alkaa treenaamaan:D
Näyttelyt:En tiä vienkö Jillaa näyttelyyn,mutta H tavoite.

Paimennus:Mennään käymään ehdottomasti paimennuksessa.
Terveystarkistus:Tänä-vuonna,mutta en tiä koska vien..Toivotaan,että kaikki on kunnossa..
Kaikista tärkein molemmilla treeneissä ja kisoissa,että meillä olisi kivaa yhdessä ja ollaan omassa kuplassa:)

Ja kaikista tärkein,että molemmat olisi terveitä ettei tarvisi mennä eläinlääkäriin..Jirillä on vähän ollut ongelmia eturauhasessa..Ja Jillalla pissatulehdukset..

Vuosi 2016

Blogikirjoitukset on jäänyt ihan kokonaa..Paljon ollaan treenattu viime blogikirjoituksesta.
Katsotaan ekana viime-vuoteen mitä ollaan saavutettu.


Agility:
-putket paremmaksi,että irtoaisi
-treeneissä käynti säännöllisesti
-kolmosiin nousu
-Kolmosissa kisaaminen,hyviä suorituksi..

Toko:
-Uudet liikkeet kuntoon
-Saatiin hyvät vinkit Riitalta uusiin liikeisiin,jos niillä pääsisi eteenpäin eteenmenossa.
-Kisaaminen vasta,kun uudet liikkeet on kunnossa,siihen voi mennä aikaa,mutta nyt ei kiirehditä kokeeseen..Kokeessa  käydään vähemmän mitä viime-vuonna.Enemmän treenataan kokonaisuutta ja kokeenomaisia treenejä..
-Kaukot parammaksi

Luonnetesti:
jos nyt saisin aikaiseksi ilmoittaa.

Paimennus;
Käydä enemmän ku viime-vuonna treenaamassa.

Agility:
käytiin säännöllisesti Minnan treeneissä ja Eltsun yksäreissä.
Noustiin vihdoin kolmosiin maaliskuussa:)Kisattiin kolmosissa jonkun verran.Jotku kisat meni ihan hyvin..Mutta loppu vuodesta kisat ei tuntunut enää hyvältä,tuntui että se olisi pakkopullaa meidän tekeminen:/Jiri ei vaan irtoa putkiin ja kolmos-luokan radat alkaa olemaan vaikeita,kun mun pitää viedä ihan putkeen niin en ehdi seuraaville esteille..
Ihan hyvään suuntiin mentiin jossakin treeneissä putkeen irtomisessa,mutta sitten taas jotku treenit meni älyttömän huonosti.

Toko:
Uusia liikkeitä treenattiin ahkerasti..Uudet liikkeet on edelleen viä hankalia.Ainakin eteenmeno.Saatiin kaikkia mahdollisia tuloksia kokeista.Kokeissa ei käyty paljoakaan.Keväällä saatiin hyvä ykkönen kokeesta:)Taas jäi yhdestä kiinni ykkönen,että oltaisiin päästy sm-kisaan.Piirimestaruus kisassa käytiin,jotka meni mun mielestä hyvin,vaikka saatiin kolmos tulos..Meillä oli kivaa kehässä..

Luonnetestissä vihdoin käytiin toukokuussa.88pist.

Paimennus: käytiin alkeiskurssilla ja muuten käytiin aika paljon yksäreillä,treenit meni vaihtelevasti hyvin..Jiri odottaa niin paljon käskyjä multa niin se on vaikeeta.

Näyttelyissä ei käyty ollenkaan.

Rally-tokossa en laittanyt tavoitteeksi mitään,mutta keväällä käytiin kurssi ja syksyllä mentiin kokeeseen..Saatiin RTK1.

Muita kuulumisia.
Jiristä tuli isä kahdelle pentueelle Satulaakson kenneliin ja Happy Master's kenneliin.
Muutettiin rivariin asumaan shelttien kans loppu syksystä.

Veeti elää ihan normaalia arkea vanhempien luona..Yhdessä mätsärissä käytiin,jossa Veeti oli veteraani luokassa kolmas:)

Vuosi oli muutenkin ihanaa ja samalla jännittävää odottamista..Sain kuulla 2015 vuoden lopussa,että Mette astutetaan seuraavista juoksusta..Oon aina halunnut Sleepless kennelistä koiran..Olen odottanut 2-vuotta pentua Pialta..Kun harvoin pentuja syntyy Sleeplessiin..No maaliskuussa Mette astutettiin ja alkoi odottaminen..Jos olisi tullut yks niin en olisi saanut pentua..Ultrassa näkyi kaksi pentua:)Olin niin onnellinen,sitten alkoi odottaminen viä,että synnytys sujuisi hyvin.Kaksi narttu pentua syntyi toukokuussa...Minähän halusin ensisijaisesti urosta,mutta olin niin kauan odottanut niin en halannut peruttaa pentua..Ja kasvattaja sanoi,että Jillasta tulee iso,mutta silti halusin sen.Kun sheltistä ei vaan tiedä minkä kokoinen tulee isompana..Pentuna voi olla kaikista pienin niin silti aikuisena voi tulla iso..
kesäkuussa sain pikku tytön kotiin:)Jillankin kanssa on jouduttu käymään eläinlääkärissä kun pienellä oli 9vk ikäisenä emätin tulehdus ja kun A-B kuuri loppui niin tuli pissatulehdus.No sen jälkeen kesti melki puol vuotta niin taas Jillalla pissatulehdus..
Jillan kanssa ollaan käyty paljon tokokoulutuksessa.Riitta Kivimäen koulutukusessa 2x ,shelttien tokoleirillä ja Riiitta ja Pekka Korrin koulutuksessa:)Kaikista ollaan saatu paljon apuja treeneihin.Jillan luonteesta voi sen sanoa,että Jilla on ihan tätinsä Milli:DJillalla on energiaa enemmän ,kuin Jirillä pentuna.Jilla on paljon itsenäisempi,rohkea ja itsepäinen pentu.Ja enemmän tekee tuhoja kuin Jiri pentuna:/Myös Jilla on kova hyppimään,on aivan jojo tai pupu:DJillan kanssa oltiin loppuvuodesta mätsärissä..Eka mätsäri ja kaikille sanoin,että se ei osaa käyttäytyä,no mitä tekee Jilla osaa seistä ja olla pöydällä hienosti.PUN1 ja BIS3:)Tuomari sanoi,että meillä oli ihailtava yhteistyö:)Joulukuussa käytiin noseworkin alkeet kurssi,jossa Jilla oli älyttömän taitava:)